torstai 6. tammikuuta 2011

Mielikuvituksettomasta uskonnosta

Minua kusetettiin, taas. Palatatessani joulunvietosta opiskelijaelämään postiluukun alapuolella odotti melkoinen postivuori. Normaaleiden laskujen ja pizzakebab-mainosten seasta pilkisti kuitenkin jotain, joka kiinnitti huomioni. Ilmaisjakeluna (toivottavasti) postiluukkuuni oli tipahtanut ulkoasultaan City-lehden näköinen aviisi, joka kulki nimellä VIP. Koska en ollut kyseistä painotuotetta aiemmin nähnyt, ajattelin joutuneeni taas yhden trendikkäille city-nuorille suunnatun lehden lanseeraustempauksen uhriksi. Vaikka en ehkä koekaan kuuluvani em. joukkoon muuten kuin nuoruuden osalta, vaikuttivat kannen otsikot vähintään läpiselailun arvoisilta. "Opiskelijat kertovat: Näin löysin paikkani," "How to get rich." Aika normaalia City-huttua, ajattelin. Kyllä tätä nyt aina kahvipöydässä vilkuilee.

Karu totuus VIP-opiskelijalehdestä olisi paljastunut jo etusivun pienen präntin lukemalla, mutta koska en sellaista harrasta, aamukahvit kiersivät nenän kautta pöydälle vasta sisäsivuilla. Artikkeli nimeltä "Google vs. Raamattu" kiinnitti huomioni mielenkiintoisella otteella. Sen tarkoitus oli leikitellä ajatuksella: Mitä jos ihmiset, vanhojen kunnon aikojen malliin, hakisivat vastauksia kiperiin kysymyksiin mr. Googlen sijaan kristittyjen pyhästä kirjasta? Harmi vain, että nokkelan journalismin sijaan kyseessä olikin, aivan kuten koko lehdessä, kiihkouskovainen propaganda.

Sen sijaan, että suosittuihin google-hakuihin, kuten "Miten suudellaan" tai "Miten laihtua nopeasti" olisi oikeasti pyritty löytämään vastauksia pyhän kirjan lehdiltä, VIP-toimittajamme olikin vain lätkäissyt jokaiseen kohtaan enemmän tai vähemmän randomilla valitun raamatunkohdan ja sen täytteeksi muutaman rivin hänen omaa maailmankatsomustaan tukevaa tulkintaa. Tuli vähän loukattu olo. Kuinka tyhmänä tämän lähetystyön kohteita oikein pidetään? Ajatellaanko lehdessä ihan oikeasti, että korkeakouluopiskelijoille suunnattu lehti kääntää lukijansa kristityiksi sillä, että yksi sankari ilmoittaa Jeesuksen sydämessä tekevän rikkaaksi ja toinen tulkitsee raamattua oman mielensä mukaan ja ilmoittaa sen voittavan googlen ikävät löydökset.

Jatkoin kiukuspäistä ajatuksenjuoksuani: Tuhoaako uskoon tuleminen ihmisen mielikuvituksen? Kielletäänkö uskovien salaisissa ohjeissa hyvä kirjoittaminen? Kyse ei voi olla pelkistä uskoon liittyvistä elämänarvoista. Missä tahansa muussakin tapauksessa kirjoittajan elämänarvot varmasti heijastuvat tekstiin, olivatpa ne mitä tahansa. Se ei ole kirous, vaan parhaimmillaan päinvastoin. Mielenkiintoisia pointteja ja ajatteluaan esiin nostavasta ihmisestä voi kiinnostua yhdenkin tekstin perusteella. Voi pohtia, millainen maailmankatsomus noin mielenkiintoisen/koskettavan/syvän ajatusmaailman takana piileekään. Älykkäällä, kirjottajansa arvoja heijastavalla tekstillä voi herättää aidon, lukijasta lähtevän kiinnostuksen, joka olisi varmasti lähetystyön kannaltakin hedelmällisempää kuin jatkuva "minäkin löysin Jeesuksen" -tuuba.

Kuten sanoin, raamatun ja googlen vastakkainasettelu on ajatuksena sangen jännä. Minusta olisi kuitenkin reilua pelata samoilla säännöillä. Jos kerran on luvallista tulkita raamatun "erehtymättömyyttä" omien tarkotusperiensä mukaiseksi, pitäisikö tasapuolisuuden nimissä ottaa käyttöön myös googlentulkinta? Testataanpa tuloksia: googletan VIP-lehden artikkelin suositteleman kysymyksen: "Miten suudellaan?" Ensimmäinen linkki johtaa demi.fi:n keskusteluun, jossa varhaisteinit ovat huolissaan menestyksestään vastakkaisen sukupuolen parissa. Valitsen hakutuloksen kumppaniksi salaisesta aatepakasta elitistisen maailmankuvan ja tuotan seuraavan tulkinnan: Kyllä nykynuoret ovat sitten säälittävän pinnalisia ja typeriä. Ei tällaisia pitäisi päästää Internetiin omin päin. Täydennetään tulkinta vielä mahdollisimman irtonaisella lainauksella kyseisestä keskustelusta. "En oo ikinä suudellu ketään. Paitsi muutaman kerran kännissä mut en oikee muista mitää.." Kyllä minäkin osaan olla parempi ihminen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti