keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Joko saa pelata natsikortin?

On korkea aika tuoda tämäkin laiva takaisin kesätelakalta, ja mikä olisikaan mukavampi tapa aloittaa blogisyksy kuin juhlistaa virallista Halla-aho-päivää. Perussuomalaisten maahanmuuttokriittisen siiven ideologisen johtajan ja kansanedustaja Jussi Halla-ahon sanainen arkku avautui eilen kahdesti tavalla, joka sai kylmän hien kohoamaan allekirjoittaneen otsalle. Onneksi jälkimmäinen, sisällöltään varsin "jännä" kommentti havahdutti myös Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin.

Päivän ensimmäinen närästys käveli siis vastaan aamuhesarin sivuilta. Suomessa vietetään 19. syyskuuta ihmisarvon päivää. Helsingin Sanomat oli haastatellut erinäisiä julkisuuden ja yksityisyyden henkilöitä, mm. Jussi Halla-ahoa, ja tiedustellut, mitä heille merkitsee ihmisarvo. Kansanedustaja Halla-ahon vastaus kuului, että hänestä ihmisarvo on aikaan ja paikkaan sidottu sopimus. Muistutan tässä vaiheessa, että missään vaiheessa puhe ei ollut länsimaisista ihmisoikeuksista vaan ihmisarvosta. Puretaan ja yksinkertaistetaan vielä: ihmisarvo, siis ihmisen arvo. Selkokielellä hesari siis kysyi, mitä haastattelevat ajattelevat ihmisen arvosta.

Kansanedustaja Halla-aho, joka on ollut kovasti huolissaan islamin aiheuttamasta uhasta länsimaiselle demokratialle on siis samaan aikaan sitä mieltä, että olemme ainoastaan sopineet, että on olemassa käsite nimeltä ihmisarvo. Ajatus pelkästä sopimuksesta voidaan kääntää myös toisin päin. Mikäli kyseessä on vain sopimus, on myös ihmisarvon poistaminen heti hyväksyttävämpää. Sopimuksethan on tunnetusti tehty rikottaviksi. Jos ihmisarvo syntyy vain ihmisten välisistä sopimuksesta, eikä ole synnynnäistä ja universaalia, on esimerkiksi jonkin ihmisryhmän systemaattinen vainoaminen helpompi oikeuttaa.

Jotta länsimaisen demokratian esitaistelija olisi maineensa veroinen, ei Halla-aho tietenkään voinut tyytyä yhteen kyseenalaiseen möläytykseen. Iltapäivällä hän repäisi kirjoittamalla facebook-sivullaan "kärjistäen ja vitsinä", että demokratia ei kykene Kreikan ongelmia korjaamaan. Sen sijaan maahan tarvitaan sotilasjuntta, joka ajaisi tarvittavat uudistukset läpi vaikka tankeilla - kansalaisten mielipiteistä välittämättä. Hienoa. Jo se, että Kreikalla on oikeasti synkkä historia sotilasjuntan hallinnassa tekee minusta kommentista mauttoman. Mielenkiintoisinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että me suomalaiset olemme valinneet itsellemme kansanedustajan, joka ei usko demokratian toimivuuteen ongelmatilanteissa, vaan haluaa hoitaa asiat mielummin asein ja diktaattorein. Jäin miettimään, onko Halla-ahon demokratian ja ihmisyyden vastaisilla ajatuksilla oikeasti laajakin tuki, vai ovatko miestä äänestäneet vain autuaan tietämättömiä mestarinsa ajatuksenjuoksusta.

Ei siis mikään ihme, että Timo Soini ärähti ja vaati Halla-ahon erottamista Perususuomalaisten eduskuntaryhmästä - määräajaksi, mutta kuitenkin. Perussuomalaisista ja Soinista voi jokainen olla mitä mieltä hyvänsä, mutta ainakin Soini on vankkumaton demokratian puolestapuhuja, joka teki nopeasti selväksi, että muuta ei hänen puolueessaan katsella. Minusta Soinin ulostulo oli ainoa oikea ratkaisu. Halla-ahon kommentit olivat jotain sellaista, jota en oikeasti olisi uskonut kuulevani kansanedustajan suusta. Miehen selityksiin "kärjistämisestä ja vitseistä" sanon ainoastaan sen, että on kumma, jos niin älykäs mies ei tajua, kannattaako kansanedustajan kyseenalaistaa demokraattista järjestelmää.

Soinin kurinpalautusliikettä voi tarkastella myös hieman laajemmasta näkökulmasta. Itse asiassa kyseessä on jotain, jonka tapahtumista olen aavistellut jo huhtikuun vaaleista lähtien. Enkä nyt tarkoita, että olisin arvannut Halla-ahon nimenomaan vaativan sotilasdiktatuuria Kreikkaan. Soinin ja Halla-ahon konflikti on oire laajemmasta näkemyserosta Perussuomalaisen puolueen sisällä. Soinilainen maalaiskonservatiivinen/Eu-kriittinen siipi ja Halla-ahon maahanmuuttoa vastustava hommaforum-osasto tarvitsivat toisiaan samassa puolueessa varmistaakseen mahdollisimman suuren kannatuksen yhden protestin taakse.

Vaalit ovat kuitenkin jo historiaa ja tämän päivän todellisuutta on pitkä eduskuntatyöskentely, jossa puolueilta odotetaan ennen kaikkea yhtenäisyyttä. Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä seuraa jatkossa. Soini on ilmoittanut hyvin selkeästi, että Halla-ahon edustamille mielipiteille ei Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä ole sijaa. Kysymys kuuluukin, mitä tekee Halla-aho? Nöyrtyykö hän ja tyytyy mukautumaan eduskuntaryhmänsä tahtoon vai luottaako mies kenties siihen, että hän saa tarvittaessa mukaansa tarpeeksi omanmielisiään. Kamalan yllättynyt en olisi, mikäli perussuomalaisista tulisi jo toinen kahtia hajoava eduskuntaryhmä tällä vaalikaudella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti