tiistai 8. marraskuuta 2011

Tyhjää puhetta ja retorista teurastusta

Katselin tänään sairaspäivän kunniaksi pääministerin ilmoituksen käsittelyä eduskunnassa. Olipa jännä kokemus kerrassaan, monella tasolla. Voin sanoa suoraan, että tuon pätkän katsottuani en ihmettele yhtään, mikseivät ihmiset ole kiinnostuneita politiikasta. Voi olla, että jos omat ensikosketukseni olisivat rajoittuneet pelkästään vastaaviin nauhoihin, olisin itsekin jollain aivan eri alalla, sen verran tyhjänpäiväistä jorinaa YLE Arkadianmäeltä tarjoili.

Tämänpäiväisestä keskustelusta arviolta kolme neljäsosaa koostui jonkinnäköisestä simuloidusta ala-asteen välitunnista."Meidän puolue tekee nää asiat paremmin kun teidän puolue." "Ei ole hallitus tätäkään ymmärtänyt." "Me jo vuonna X tiedettiin tää, tepä ette." "Lällälää, te oottekin muuttaneet mieltänne, me ei." Jotain on pakko olla pahemman kerran pielessä, kun samaan aikaan Suomi on muun Euroopan mukana syöksymässä ties mihin, ja kansanedustuslaitoksessamme vain kertaillaan, mitä asialle on jo tehty tai jätetty tekemättä. Arvon kansanedustajat, on myöhäistä rypistää, kun paska on jo housuissa. Kukaan ei varmaan kiistä sitä, että Kreikan ja Italian tilanne on ongelmallinen. Mikään ei kuitenkaan ratkea muistelemalla, mahtoiko se SDP:n mielestä olla sitä jo vuonna 2009.

Mitä itse sitten kaipaisin? Konkretiaa. Toivoisin, että asioista keskusteltaisiin oikeilla luvuilla ja nimillä, huolimatta siitä, kuinka epämiellyttäviä päätöksiä ollaan tekemässä. Tämä ei vain taida olla seuraavia vaaleja ajatellen mahdollista. Hyvä esimerkki tältä päivältä: kansanedustaja Mauri Pekkarinen otti puheeksi EU:n huippukokouksessa sovitun 50% leikkauksen yksityisten sijoittajien saataviin Kreikalta. Hän huomautti, että jo ennen mitään pakettia sijoittajat ovat varautuneet 60 - 80 % tappioihin. EU:n päätös takaa Pekkarisen mukaan sijoittajille tuon mainitun 50%, vaikka nämä olivat jo varautuneet suurempiin tappioihin. Tartuttiinko tähän Pekkarisen väitteeseen? Pyydettiinkö perusteluja ja mietittiin, miten näin pääsi käymään, jos pääsi. Ei! Sen sijaan jankutettiin sitä, oliko Keskustan linja pysynyt johdonmukaisena hallituksessa ja oppositiossa. Tähän keskusteluun tuntuvat argumenteiksi kelpaavan "juupas-eipäs" -tasoiset huutelut.

Jotain positiivista tämänkin päivän annissa kuitenkin oli, nimittäin pääministeri Kataisen ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin väittely. En ollut aiemmin pitänyt Kataista minään retorisena mestarina. Sen sijaan Soini nauttii tällä saralla kenties Suomen kovimman tekijän maineesta. Pakkohan se on kyynisimmänkin ihmisen myöntää. Olipa Soinin tai hänen puolueensa ohjelmasta mitä mieltä hyvänsä, on mies joka tapauksessa varsin hyvä suustaan.

Tänään kaikki oli kuitenkin toisin. Katainen teurasti Soinin aivan täysin. Yhtäkkiä Soinilla ei todellakaan ollut melonien ja lippalakkien lisäksi mitään muuta annettavaa. Kataisen suoraan tivaukseen konkreettisista vastaehdotuksista Soini kykeni vastaamaan ainoastaan mitään tarkoittamattomilla kielikuvilla. Koko näytös huipentui siihen, että Soini väitti viiden minuutin sisällä, että Italialla sekä on, että ei ole rahaa pääomittaa pankkejaan.

Yhden tapauksen perusteella lienee turhaa tehdä liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä, mutta ainakin omat epäilykseni Perussuomalaisista pelkkänä huonon olon ja tyytymättömyyden purkukanavana vahvistuivat. Mieli on paha, mutta kukaan ei tiedä, mitä asialle voisi tehdä. Silti, ymmärrän kyllä varsin hyvin mistä liikkeen kannatus kumpuaa. Kun kuunteli politiikan eturivin julkisuuskuvaa, kansanedustajien tyhjänpäiväistä jaarittelua ja lapsellista nahistelua, teki minunkin mieleni hieman protestoida.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti