torstai 26. tammikuuta 2012

Mediapeliä ja sänkyhommia: presidentinvaalin toinen kierros

Niin siinä sitten kävi, että presidentinvaalin toiselle kierrokselle itsensä kampanjoivat mielestäni kaksi pätevintä ehdokasta: Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö. Niinistön menestymistä jokainen silmät ja korvat omistava varmasti osasi odottaa, mutta Haaviston suoritukseen on liitettävä pienoinen yllätysmerkki. Ei sen takia, etteikö mies olisi pätevä tai kampanja riittävän hyvä, päinvastoin. Mutta, kuten tämän viikon netti"keskustelut" ovat osoittaneet, osalle suomalaisista vihreä homo presidenttiehdokkaana muodostaa sellaisen asennetason takalukon, että oksat pois ja vaikka puolet rungostakin.

Joka tapauksessa viime sunnuntaina se osa kansalaisista, joka pystyi Haaviston kanssa elämään oli suurempi kuin esimerkiksi se osa, joka halusi vihdoin kruunata Paavo Väyrysen kuningastien. Vaalit ovat vielä kesken, mutta jo nyt tohtii julistaa ensimmäisen voittajan, joka on keskustelu. Niinistöä ja Haavistoa on moitittu samankaltaisiksi ehdokkaiksi ja iltapäivälehdet ovatkin ilmeisesti jo paniikin partaalla: miten näiden kahden kohtaamisista revitään kohuwau-otsikoita? Minä puolestani kohotan lasillisen. Mitä jos kerrankin kokeiltaisiin asiallista ja fiksua keskustelua, eikä tätä.

Niin, se media. Olen törmännyt ympäri Internetiä teksteihin, joissa valitellaan median roolia vaaleissa, usein tilanteessa, jossa oma ehdokas on pudonnut toiselta kierrokselta. Suurimmaksi hyötyjäksi vuoden 2012 mediapelissä tunnutaan mainittavan juuri Pekka Haavisto. Välillä on tullut olo, että ikään kuin koettaisiin median olevan päävastuussa Haaviston pääsystä toiselle kierrokselle. Tidän kyllä, että medialla saattaa olla vaikutusta ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. Vaikka se ei pystykään suoraan vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin, mediasisällöt kuitenkin muodostavat julkisen keskustelun agendan eli ne asiat, joista ihmisillä voi (julkisia) mielipiteitä yleensäkään olla.

Tästä huolimatta koen yksinkertaistavan käsityksen median aikaansaamasta Haavisto-ilmiöstä pienenä loukkauksena sekä itseäni, että ehdokasta kohtaan. Ensinnäkin, se sisältää oletuksen, että Haavisto ei ole voinut omilla taidoillaan ja persoonallaan vakuuttaa äänestäjiään, vaan hänen menestyksensä on mediapropagandan ansiota. Samoin oletuksena on se että, minä äänestäjänä en ole osannut itse ottaa selvää eri ehdokkaista ja tehdä valintaani sen pohjalta, vaan olen onnellisena seuraillut median taluttamaa liekaa. Kiitos vain tästäkin luottamuksesta, hyvät asiantuntijat.

Asiantuntijoista pääsemmekin näppärästi toiseen tämän viikon presidenttiteemaan: Haaviston seksuaaliseen suuntautumiseen. Ovat suomalaiset sentään sen verran kohteliasta kansaa, että mikäli Haavisto olisi jäänyt ensimmäiselle kierrokselle, olisi koko asia painettu villasella. Mutta ei: nyt kävi näin ja sen kunniaksi Internet palaa. En ole uskonut silmiäni: Minkälaista tavaraa ihmiset kehtaavat kirjoittaa esimerkiksi Facebookiin omilla nimillään, saati sitten nimimerkin takaa jonnekin Iltalehden keskustelupalstalle. En nyt rupea yksittäisiä kommentteja tähän linkittämään. Ne eivät ansaitse palstatilaa ja löydätte niitä varmasti itsekin. Joka tapauksessa materiaalia olisi varmasti vaikka useampaan kunnianloukkaussyyteeseen.

Koko homomylläkkä herättää tyrmistyksen ohella pari kysymystä. Onko kyseessä vain äänekäs vähemmistö vai enemmistön äänekäs osa? Kuinka moni jakaa nettimölisijöiden ajatukset, mutta on sen verta paremmin kasvatettu, että tajuaa pitää suunsa kiinni tai ainakin puhua kohteliaampaan sävyyn. Onko Suomi vuonna 2012 valmis homoseksuaaliseen presidenttiin? Tilanne olisi vielä herkullisempi, jos Haavistoa vastassa olisi Niinistöä enemmän ristiriitoja aiheuttava henkilö. Nyt luulen, että lähes kaikille homouden kauhistuksesta kärsiville Niinistön tukeminen on helppo ulospääsy kamalaan tilanteeseen.

Eräs suoraa homottelua hieman maltillisempi "argumentti", johon törmään usein kuuluu osapuilleen näin: "ei minulla homoja vastaan mitään ole, minulla voisi olla heitä kavereinakin. Mutta ei maan johtoon, haittaisi ulkosuhteita ja kyllä sitten hävettäisi ulkomailla olla Suomesta." Jep, nykyinen Tallinan kalja- tai Pattayan seksiturismi sen sijaan ei hävetä. Joku psykoanalyytikko voisi puhua irrationaalisista pelkotiloista enemmänkin, mutta itse heitän huolestuneena pallon näille "ei homoa pressaksi" -tyypeille. Äänestyspäätös on varsin tärkeä asia demokratiassa, eikö? Jos tärkein teidän päätöstänne ohjaava kriteeri on se, mitä ehdokas tekee makuuhuoneessaan, eikö seksielämä silloin pidä nostaa määrääväksi tekijäksi kaikissa muissakin päätöksentekotilanteissa? Siitä vain: seuraavaan työhaastatteluun ja heti käsipäivään jälkeen fetissit tiskiin. Eihän sitä nyt ihan mitä tahansa voi...

Mutta vakavasti puhuen: Emme ole valitsemassa Kekkosta. Tarvitsemme presidentin, joka toimii suomalaisen ulkopolitiikan kärjessä, mutta pärjää ilman valtavia valtaoikeuksia. Presidentin on kyettävä ottamaan kantaa arvojohtajana ja toimimaan tarvittaessa sovittelijana pysyen samalla päivänpolitiikan ulkopuolella. Toisella kierroksella meillä on valittavana kaksi ehdokasta, jotka ennakkoluuloista riisuttuina varmasti selviävät tehtävästä. Erojakin kuitenkin on. Valittavana on talousasioihin ja Eurooppaan keskittynyt juristi tai Euroopan ulkopuolisilla kentillä kannuksensa hankkinut ihmisoikeuksien ja diplomatian asiantuntija. Harkitkaa, punnitkaa ja tehkää valintanne, mutta muistakaa mihin tehtävään ehdokkaat hakevat. Tällä työnkuvauksella ja ehdokkaiden meriiteillä oma valintani on selvä. Äänestyskopissa paperiin piirtyy numero kaksi ja mielessä käy toive: ehkä Suomi todellakin on valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti