lauantai 6. lokakuuta 2012

Opiskelijatoimintaa ja koulutuspolitiikkaa

Vaihto-opiskelijoille on yleensä järjestetty varsin mittavasti ns. opiskelun ulkopuolista ohjelmaa. On bileitä, retkiä ja erilaisia tapahtumia. Tässä nyt sinällään ei ole mitään ihmeellistä, mutta tapa, joilla  opiskelijoiden aktiviteetit järjestyvät täällä Saksassa, tuli minulle pienenä yllätyksenä.

Suomessa opiskelijoiden järjestäytymisen ja asioiden järjestelyn yhdistyspohjalta ottaa jotenkin itsestäänselvyytenä. Täällä asiat ovat kuitenkin toisin. Siinä missä Suomen yliopistoissa törmää jo ovella yhdistysten loputtomaan kenttään (osakunnat, aine- ja tiedekuntajärjestöt, harrastusyhdistykset, ylioppilaskunnat), täällä toimintaa tunnutaan pyörittävän yksittäisten opiskelijoiden voimin. Kyllä täkäläisilläkin järjestelijäporukoilla nimet on, mutta jatkuvasti tehdään selväksi, miten kyseessä on loppupeleissä muutaman yksittäisen aktiivin panos. Sama meininki tuntuu jatkuvan suoraan yliopiston alaisissa opiskelijatoiminnan muodoissakin. Edes vaihto-opiskelijoille suunnatun "tutor-ohjelman" (kulkee täällä nimellä buddy) jäseniä ei ilmeisesti ole riittänyt jaettavaksi kaikille halukkaille, eikä systeemi muutenkaan juuri vakuuta. Itse en esimerkiksi ole omaa buddyani tavannut vielä kertaakaan kasvotusten.

Juttelin eilen parin paikallisen, vaihto-opiskelijatoimintaa järjestävän aktiivin kanssa, ja kummankin viesti oli selvä. Pienellä porukalla tehdään, ja yliopisto ei juurikaan ole kiinnostunut toimintaa tukemaan, rahallisesti tai muutenkaan. Eipä kuulosta pelkältä herkulta täällä Euroopan ytimessäkään. Ainakin lukuisissa yhdistyksissä palkatonta työtä raataneen allekirjoittaneen asia sai mietteliääksi. Onko kyse siitä, että suomalaisella opiskelijalla on enemmän aikaa ja halua organisoitua, vai tukeeko yliopistorakenteemme tämmöistä toimintaa paremmin?

Vanha suola alkoi janottaa sen verran, että lopuksi on pakko hieman hämmentää soppaa kopolusikalla. Yllättäen, kun lauma yliopisto-opiskelijoita maailman eri puolilta istuu saman pöydän ääreen, keskustelu ajautuu ennemmin tai myöhemmin kunkin maan opiskeluoloihin. Mielenkiintoisin ja jollain tapaa avartavin juttutuokio tähän mennessä käytiin orientaatiokurssilla, aiheena opiskeluiden maksullisuus. Opettajamme kertoi, että lukukausimaksut ovat Saksassa vasta varsin tuoretta todellisuutta, ja huolimatta siitä, etteivät maksut ole kovin korkeita, niiden käyttöönottoa vastustettiin sekä opiskelijoiden, että ilmeisesti myös opetushenkilökunnan taholla.

Opettajamme kyseli eri maista tulevilta vaihtareilta jokaisen kotimaan tilannetta, ja saimme vertailla eri hintaisia lukukausimaksuja Euroopan eri kolkilta. Istuin erään ruotsalaisen tytön vieressä, ja opettaja jätti meidät kovin teatraalisin elkein kysymysringin viimeiseksi ja pyysi lopulta hyvin tietäväinen hymy huulillaan meitä kertomaan, mikä tilanne on pohjoismaissa. Muun ryhmän ilmeet olivat varsin hämmentyneitä vastattuamme, että emme ainoastaan opiskele ilmaiseksi, vaan valtio myös maksaa opiskelijoille rahallista tukea. Suorastaan voitonriemuinen opettajamme ryhtyi samantien ylistämään, miten nimenomaan pohjoismaat ovat saksalaisesta näkökulmasta se koulutuksen esimerkki, jota katsotaan ihaillen ylöspäin.

Mikä on tarinan opetus? Jokainen, joka on seurannut koulutuspoliittista keskustelua Suomessa, on varmasti kuullut argumentin siitä, miten olemme jäämässä yksin maksuttoman koulutuksemme kanssa, jokaisen muun valtion kulkiessa lukukausimaksujen tietä. No, yksin jääminen ei näemmä estä "niitä muita" ihailemasta meidän järjestelmäämme. Lisäksi kuulee usein puhuttavan siitä, miten lukukausimaksujen käyttöönotto tuo korkeakouluille runsaasti lisäresursseja. Tämän toki opettajammekin myönsi - onhan LMU:n kirjastolla nykyään kaksi tuntia pidemmät aukioloajat kuin aiemmin. Näin täällä - mitenköhän muualla?

PS. Tylsään ja asialliseen tekstiin ei laitettu kuvia. Seuraavalla kerralla sitten taas.

1 kommentti:

  1. Meikäläinen pääsi muuten etenkin jenkeissä paukuttamaan tästä aiheesta. Koska kaikki jostain syystä tietää Suomen Pisa-testien tulokset sekä Jenkeissä että Ausseissa, on multa ainakin kymmenen kertaa kysytty miten ja miksi meidän koulutussysteemi toimii niin hyvin. (ja vastaukseksi sanoin että en tiedä, mutta olen monasti nähnyt yksisarvisia koulumatkallani reppu selässäin..)

    T. Spiderwoman from down under!

    VastaaPoista