maanantai 29. lokakuuta 2012

Suomalais-saksalainen olutmanifesti.

Syömisestä olen jo kirjoittanut, joten tänään onkin vuorossa toinen elämän suurista nautinnoista: juominen. Kipinä tähän katkeraan vuodatukseen syntyi, kun piipahdin paikallisessa lähimarketissa uusimassa tuhoutunutta hehku-, anteeksi, energiansäästölamppua. Hetken mielijohteesta nappasin hyllystä mukaani myös pullollisen edullisehkoa valkoviiniä ruoanlaittoa vauhdittamaan. Tiedättehän, osa keittoon, osa kokkiin. Tässä kohtaa voimmekin jo säästää lukijat suuremmilta yksityiskohdilta, sillä kuten tarkkaavaisimmat teistä jo varmasti huomasivatkin, on aika huutaa vaunu seis!

Niin. Mitä se juuri äsken sanoi? Osti ruokakaupasta viintä. Eikä edes millään tavalla ruokakauppaan rajautuvasta valtion alkoholimonopolimyymälästä, vaan kyllä, juuri siitä limppareiden ja väkevien viinojen välistä kävin poimimassa pullon valkoista viintä. Mitä se sanoi? Että siellä kaupassa on myös väkeviä tarjolla? Siis ruokakaupassa on!

Otan nitroni, ja taittelen kukkahatun siististi takaisin pöytälaatikkoon. Mutta myöntäkää, näinhän se meille Suomessa kasvaneille menee. Alkoholin myynti on rajattu ja säännöstelty tiukasti, koska muuten aukeaisivat helvetin portit ja kansat ryyppäisivät itsensä hengiltä - juuri niin kuin täällä Keski-Euroopassa on käynyt. Eikun ei olekaan, kai nämä ovat geenillisesti parempia ihmisiä. Kyllä täälläkin ihmiset kännit vetävät, ja toiset juovat vähemmän, kolmannet eivät ollenkaan. Mutta uskallanpa väittää, että suhde alkoholiin on kaikkiaan normaalimpi, eikä siihen kuulu julkisin varoin ylläpidettyä tabukoneistoa ja kielletyn hedelmän konstruointia.

Teen nyt ihan aidon, konkreettisen ehdotelman, joka voisi toimia ensimmäisenä askelena kohti normaalin alkoholisuhteen Suomea. Annetaan Alkon pitää viinit ja väkevät. Tässä on sentään joku järki. Pienessä maassa iso tukkuostaja takaa myös Helsingin ulkopuolella paremman laatujuomavalikoiman kuin vapaat markkinat antaisivat todennäköisesti myöden. Halvimpien kirkkaiden jakelua puolestaan voikin ihan aidosti olla järkevää säännöstellä kansanterveysargumentilla. Toki tässäkin tapauksessa puhutaan useimmiten tapauksista, joissa vahinko on jo tapahtunut. Samoin annetaan alkoholin korkean verotuksen olla. Niin kauan kuin meillä on julkinen terveydenhuolto, jonkinlainen aiheuttaja maksaa -periaate on järkevä, myös ja varsinkin omaa kroppaa tuhoavien päihteiden kohdalla.

Pureudutaan sen sijaan väkevyysasteikon kevyempään päähän - eli oluihin ja siidereihin. Näitä juomiahan saa myydä päivittäistavarakaupoissa, kunhan niiden alkoholipitoisuus ei ylitä 4,7 tilavuusprosenttia. Ensinnäkin, mistä, ja millä logiikalla saadaan juuri tuo luku? Kenen päättelyllä 4.9 -prosenttinen mallasjuoma on niin paljon vaarallisempaa, että se on sijoitettava Alkon porttien taakse? Miksi kaikki oluet ja siiderit eivät ole maitokauppakelpoisia? Jos joku raja on asetettava, miksi se ei ole vaikka 9 prosenttia, jolloin pois karsiutuisivat oikeastaan vain panimoiden kikkailuprojektit? Minä ehdotan, että vedetään nämä rajat vessanpöntöstä, ja vapautetaan oluiden ja siidereiden myynti kaikille 18 vuotta täyttäneille - merkistä ja prosenttiluvuista välittämättä.

Uskon, että olutmyynnin vapauttaminen lisäisi, monipuolistaisi ja syventäisi tarjontaa sekä ohjaisi ihmisten juomatottumuksia. Tavoitteena olisi nauttia vähemmän arvokkaampia oluita maun takia, eikä kumota kontillista koffia joka perjantai. Ainakin allekirjoittaneen mutun perusteella pidempään kypsytetyt oluet ovat maukkaampia, mutta samalla myös vahvempia. Mallasjuomissa syvä maku ja korkea alkoholipitoisuus kulkevat usein käsikynkässä. Luopumalla keinotekoisesta prosenttirajasta voitaisiin olla vahvistamassa oluen asemaa ruoka- ja nautiskelujuomana. Humala on sivutuote, ei itse tarkoitus. Pelkään tosin, että vaikutus rajoittuisi vain tuleviin sukupolviin, koffiinsa jo tottuneet lienevät menetetty tapaus.

Toinen syy on kansantaloudellinen. Suomessa on, lainsäädännön yrityksistä huolimatta, jäljellä varsin vireää pienpanimoteollisuutta. Pienpanimoiden suurin ongelma on tuotteiden saaminen myyntiin panimon ulkopuolelle. Valtaosa pienpanimoiden oluista on vahvempia kuin tuo mainittu 4.7 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että markkinoille pääsy on kiinni yhdestä Alkon tukkuostajasta, joka todennäkösesti vastaa kohtuullisen monesta myymälästä. Hän ei tykkää naamastasi ja se oli siinä. Täysin laillista tuotettasi saa myydä vain anniskeluravintoloiden hanoissa. Pienpanimot työllistävät ja tuovat valtion kassaan kipeästi kaivattuja veroeuroja, ja voisivat tehdä molempia merkittävästi nykytilaa enemmän. Lisäksi maamme kolmen suurpanimon haastaminen monipuolisemmilla oluilla ei varmasti tekisi pahaa muutenkaan.

Tässä siis ehdotukseni. Vapautetaan oluen ja siiderin myynti täysin, seurataan tilannetta muutama vuosi, ja tehdään siltä pohjalta selvitys, voitaisiinko seuraavaksi miettiä viinien tilannetta. Jos kuitenkin ilmenee, että 5.5 %:n oluiden markettimyynti saa kansan alkoholisoitumaan entistä raivoisammin ja ne kuuluisat helvetin portit alkavat raottua, olen valmis tunnustamaan olleeni väärässä.

PS. Jälkimmäinen kuva ei liity asiaan, piti nyt vain pistää todiste siitä, että kannattaa paeta Suomen talvea 2000 kilometria etelämmäksi. Kuva on otettu eilen aamulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti