torstai 8. marraskuuta 2012

Fußball über alles!

Tänään on pakko hieman hehkuttaa, anteeksipyyntöni jo etukäteen. Eroan suomalaisten penkkiurheilijoiden valtavirrasta sikäli, että minun ykköslajini ei suinkaan ole jääkiekko, vaan nurmikenttien shakki, ainoa oikea pelien kuningas: jalkapallo. Tunnustetaan. Vaihtopaikan valinnassa kieltämättä poltteli myös mahdollisuus päästä seuraamaan jalkapalloa hieman paikallisemmin ja useammin kuin Suomessa. Saksan Bundesliigan kohdalla puhutaan myös yhdestä Euroopan kovatasoisimmista jalkapallosarjoista, ja paikallinen pikkujoukkue FC Bayern München on kuulemma myös kohtuullisen menestynyt.

Olen ollut täällä nyt reilun kuukauden, ja nähnyt sinä aikana yhteensä neljä Bundesliga-peliä. Käärmeenä paratiisissa on se pikkuseikka, että paikan päälle stadionille ei valitettavasti ole asiaa, ellet matkusta johonkin toiseen kaupunkiin tai vaihtoehtoisesti lähesty mustan pörssin kauppamiestä valtaisan rahasalkun kanssa. Bayerin kotiottelut on myyty loppuun jo aikoja sitten. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä jalkapallohullussa (lue: normaalissa) maassa kaupunki on täynnä erilaisia sporttipubeja, joiden lisäksi joka toinen "tavallinenkin" kneipe näyttää bundesligan pelejä.

Jalkapallo on paikallisille perinteinen lauantain yleisötapahtuma, joka kokoaa pubit täyteen porukkaa, ja tunnelma on vastaava kuin Suomessa kerran parissa vuodessa, jos lejånen on onnistunut pääsemään jääkiekon MM-finaaliin. Tämän kokoisessa kaupungissa on fanikapakka käytännössä jokaiselle pääsarjajoukkueelle, joskin toki valtaosassa fanitetaan paikallisia uroita. Kyllä ujoa Suomi-poikaa viedään, kun ahtaassa kapakassa yrität huutaa ja tanssia mukana, hörppiä kaljaa ja keskittyä maailman jaloimman pelin taktisiin hienouksiin. Tätä Suomessa kaipaa! Pakko myöntää, että ns. hitaampina päivinä tulee etsittyä jokin rauhallisempi, "normaali" pubi, jossa voi rauhassa keskittyä nurmikenttäshakin meditointiin.

Kuten aiemmin jo vihjailinkin, Bayernin Bundesliga-kotiottelut myytiin loppuun koko kauden osalta jo heinäkuussa. Hinku areenalle oli kuitenkin kova, ja onneksi kukkaron kestävä pelastus löytyi. Mestareiden liigan lohkovaiheen ottelut eivät ole ihan niin suosittuja, ja niihin onnistuu poistamaan vähintään piippuhyllytasoiset paikat noin kuukauden varoitusajalla. Niinpä eilen pääsin toteuttamaan pikkupojan haaveen, ja suuntaamaan kohti Allianz Arenaa ja FC Bayernin sekä ranskalaisen LOSC Lillen kohtaamista.

Bayernia, kuten aika monia muitakin isoja seuroja syytellään kovasti fanikulttuurin puutteesta. Väite, mitä ennen kauden alkua loppuunmyydyt kotipelit tukevat mainiosti, vai miten se oli? Totta kai on myönnettävä, että yli 60 000 ihmistä vetävälle stadionille mahtuu paljon meidän kaltaisiamme ensikertalaisia ja tunnelman haistelijoita, jotka eivät osaa fanilauluja ulkoa, mutta en silti uskaltaisi lähteä valittamaan. Tunnelma oli muikea, ja itse pelistä kiinnostuneena oli myös pakko olla tyytyväinen. FCB oli tyly isäntä, pelasi upeasti ja lopputulos taululla näytti vuodelta 2011 tuttuja lukemia 6 -1. No okei, olisi matsi voinut olla myös aavistuksen verran jännittävämpi.


Mitenköhän tämän kaiken tiivistäisi? Jalkapallo on Saksassa osa elämää. Se on piirre, josta pidän todella paljon, ja joka antaa mahtavan tekosyyn viettää vielä "jokusen" lauantai-iltapäivän liimautuneena pubiscreenin eteen. Ja ehkei eilinen jäänyt myöskään viimeiseksi areenakokemukseksi, ainakaan toivottavasti. Tästä mä tykkään, tänne mä jään, kuten eräässä aivan toisessa laitoksessa laulettiin.

1 kommentti:

  1. Kuulostaa huipulta! Mun mielestä meidän pitäs muuten reissata yhdessä pitkästä aikaa. Tuli jostain aiemmasta postauksesta jossa olit latinojen kanssa tekemisissä mieleeni eräs aamuinen kahvihetki Strasbourgissa kun espanjolat mellasti aamuhetken ihan pilalle..

    Hyvää Munchenin jatkoa!

    VastaaPoista