sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Tervetuloa excel-miesten tulevaisuuteen

Nyt saa arvata. Mikä asia yhdistää eniten eri puolilta Eurooppaa tulevia, eri aloja opiskelevia vaihtareita? Kenties ymmärrys yhteisestä eurooppalaisesta tieteellisestä ja kulttuurisesta perinnöstä? Tuskin. Yhteinen kokemus opiskelusta 2010-luvun yliopstossa kaikkine paineineen? Varmasti jossain määrin, mutta en nyt hae tätä. Se, että rahaa ei koskaan ole, mutta silti sitä riittää viinaan ja ainaiseen juhlimiseen? Ei, vaikka varmasti monelle tuttu ilmiö tuokin. Väitän, niin raadolliselta kuin se kuulostaakin, että suurin yhteinen kokemus eurooppalaisille yliopisto-opiskelijoille on huoli niin omasta kuin yleisestäkin tulevaisuudesta.

Opiskelijan pääaineella tai kansallisuudella ei tunnu tässä suhteessa olevan merkitystä. Kun puhe kääntyy tulevaan, äänet muuttuvat huolestuneiksi. Töistä, toimeentulosta tai suunnitelmista ei ole varmuutta, ja se ahdistaa. On oltava valmis jättämään kotimaansa, ja matkaamaan sinne, missä sillä hetkellä näyttää hieman valoisammalta. Tosin tämäkään keino ei varsinaisesti takaa mitään. Ennen kun joku ehtii avaamaan suunsa kuten nykyään tapana on, eli EU- ja järkikriittisesti, totean, että tämä huoli ei millään tavalla rajoitu pelkästään Etelä-Euroopan nk. kriisimaiden kansalaisiin, vaan tuntuu koskettavan kaikkia. Ja onhan se myönnettävä, ei sama epävarmuus ole minullekaan vierasta, vaikken ehkä kaikkein pahimpiin pessimisteihin kuulukaan.

On kuitenkin eräs ala, jonka yhdeltäkään opiskelijalta en ole koskaan kuullut yhtä huolestuneita sävyjä. Tämän alan opiskelijat luottavat itseensä, tulevaan, ja siihen, että he ovat matkalla menestykseen. Joko arvaatte, kenestä puhun? Kyllä: oikea vastaus ovat kauppatieteilijät.

Tämä havahtuminen sai minut ajattelemaan. Miksi yhden alan opikselijat tuntuvat, tietenkin vain minun hyvin rajallisen otantani perusteella eroavan niin paljon muista? Valikoituuko kauppatieteilijöiksi luonteeltaan optimistisempia ihmisiä? Pystytäänkö kauppatieteitä opettamalla samalla myös nostamaan ihmisten itseluottamusta aivan uusille leveleille? Jos näin on, onko tuo itseluottamus vankalla pohjalla? Vai kummin päin lopulta asia on, onko ekonomin tulevaisuudenkuva liian luottavainen, vai meidän muiden liian pessimistinen?

Yhtäkkiä rupesin pohtimaan. Entä jos kauppatieteilijällä ei ihan aidon oikeasti ole mitään syytä huoleen? Voisihan väittää, että elämme yhä enemmän heidän lähtökohdistaan tehdyssä maailmassa. Talouden, ja nimenomaan yritystalouden kieli, periaatteet ja arvot lävistävät koko yhteiskuntaa. Ei ole osa-aluetta, jossa pääsisi pakenemaan yritysmaailman realiteetteja. Perhe, yliopisto, yksilö, sairaala, päiväkoti, valtio: firmoja kaikki. Löysät pois, kulut kuriin ja tuotantotehokkuus kuntoon.

Tosisaan, miksi kauppatieteilijän edes pitäisi olla huolissaan? He ovat tulevia yritystalouden asiantuntijoita. Ja jos yritystalouden ja yhteiskunnan välille voi kohta piirtää yhäsuuruusmerkin, sehän vain avaa heille mahdollisuuden luoda uraa kaikilla kuviteltavissa olevilla aloilla. Mikä visio, varmaa työllistymislupausta kantava lääkärikin voi kuitenkin työskennellä vain lääkärinä! Eihän tuollaisessa tilanteessa ole väliä, jos työpaikka vaihtuu, tai yksittäiset työsuhteet ovat lyhyitä. Jos koulutus kerran on tulevaisuuden maailmaa parhaiten ymmärtävä ja selittävä, jossain avautuu aina uusi mahdollisuus ja urapolku. Ja jos ei, aina voi perustaa yrityksen ja tarjota konsulttipalveluitaan niille, jotka eivät ole vielä onnistuneet maksimoimaan tehokkuuttaan ja optimoimaan henkilöstöresurssejaan.

Niin - mikäs hätä bisnesmiehillä ja -naisilla. Tässä herääkin kysymys, pitäisikö itsekin vaihtaa alaa. Tai ehkä vielä laajemmin, pitäiskö kaikkien meidän ruveta vähintään osa-aikaekonomeiksi. Kun kerran bisnes määrää, miksi potkia vastaan? Jos tulevaisuus kerran on seuraavan kvartaalin ja kaiken maksimin, miksi ei syöksyä mukaan? Siellä ne menestys, valtavat tienestit ja loputtoman kasvun avaimet kuitenkin uivat. Ja kun kakku kasvaa kasvamistaan, jaettavaa riittää loputtomasti kaikille, eikä modernissa maailmassa enää ilman synergistä innovaatiodynamiikkaa pärjää. Vai mitenköhän se lopulta olikaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti