perjantai 1. helmikuuta 2013

Mitä ihmettä täällä taas tapahtuu?

Kotimaassa tuntuu olevan käynnissä suhteellisen hyvä polemiikki liittyen toissapäiväiseen puukotustapaukseen Jyväskylän kaupunginkirjastolla. Totuttuun tyyliin uutisointi, ja varsinkin kirjoittelu internetin erilaisilla forumeilla on ollut varsin "värikästä", julistavaa ja ennen kaikkea kaikkitietävän varmaa. Näin siitä huolimatta, että edelleen tapahtumista saatu tieto on ainakin allekirjoittaneen mielestä puutteellista. Yritän tästäkin huolimatta hieman avata tapahtunutta, sen jälkipuintia ja ennen kaikkea niitä ajatuksia, joita varsinkin jälkimmäinen on minussa herättänyt. Yritän lähestyä aihetta mahdollisimman kiihkottomasti ja usealta eri kantilta tarkastellen. Tästä huolimatta mainittakoon, että esitetyt mielipiteet omat täysin omiani, eivätkä edusta minkään tai kenenkään virallista tai epävirallista kantaa.

Nyt kun pakollinen vastuuvapauslauseke on annettu, käydään asiaan. Tarinan taustalla on siis Li Anderssonin, Mikael Brunilan ja Dan Koivulaakson julkaisema Äärioikeisto Suomessa -kirja. Pakko myöntää, että oma ennakkoasenteeni kirjan asiasisältöön ja objektiivisuuteen on vähintäänkin skeptinen. Tietäen tekijäkolmikon aktiivisen vasemmistolaisuuden, ja ainakin Koivulaakson juoksemisen myös ihan oikeissa anarkistien ja uusnatsien välisissä rähinöissä, mietin, kuinka hyvin kirja pystyy kuvaamaan todellisia uhkakuvia nykypäivän Suomessa. Mutta koska en ole kirjaa lukenut, jätän sisällön pohtimisen tähän. Jotain kuvaa kiinnostuneille tarjonnee esimerkiksi tämä varsin tasapainoinen arvostelu. Ainoa, Jyväskylän tapahtumien kannalta millään tavalla relevantti kirjan sisältöön liittyvä tieto menee mielestäni näin: Oli kirja mielestäsi kuinka paska hyvänsä, ja tuki se mielestäsi kuinka vääriä tai harhaoppisia maailmankäsityksiä hyvänsä, on sen julkaisu sananvapauden mukaan täysin laillista, moniarvoisuuteen pyrkivässä yhteiskunnassa jopa suotavaa. Samoin on muuten kirjan markkinointi, vaikka sen kirjoittajat olisivat mielestäsi kuinka tyhmiä hyvänsä.

Juuri tällainen markkinointi/keskustelutilaisuus oli menossa keskiviikkona Jyväskylässä, kun jokunen, ilmeisesti päihtynyt sankari, päätti yrittää tunkeutua tilaisuuteen väkisin. Tilaisuuden turvallisuudesta, tämän hetkisen tiedon mukaan tosin ilman järjestyksenvalvojan lupaa tai korttia, vastannut henkilö kuitenkin esti seurueen aikeet. Tästä seurasi tappelu, jonka lopputuloksena toinen järjestystä valvova (mahdollisesti tuolilla aseistautunut) henkilö sai puukosta. Hyvin nopeasti tapahtuman jälkeen julkisuuteen levisi tieto, että tapahtumaan tunkeutujat olivat jonkin sortin äärioikeistolaisia, äärinationalisteja tai jopa natseja. Ja kuten arvata saattaa, tässä vaiheessa riemu repesi, varsinkin internetin "keskustelu"palstoilla. Tällä hetkellä poliisi tutkii tapausta ja on tehnyt kiinniottoja.

Otetaan tässä kohdassa pieni tauko ennen kuin jatketaan eteenpäin. Edellisessä kappaleessa kuvaamani asiat ovat ne, jotka tällä hetkellä, minun ymmärrykseni mukaan suhteellisen varmasti tiedetään. Lisää toivottavasti selvinnee tutkimusten edetessä. Jo tältä pohjalta uskaltanee kuitenkin vetää joitakin johtopäätöksiä, kun kerran noin puoli suomalaista internetiäkin on siihen pystynyt.

Kaiken todennäköisyyden mukaan tapahtumilla oli poliittinen motiivi. Puukon kanssa kirjastolla oltiin nimenomaan siksi, että siellä kaksi vasemmistoaktiivia puhui suomalaista äärioikeistoa käsittelevästä kirjastaan. Ei siis ihan noin muuten vain oltu kirjastolla väkivaltaisena, kuten pikkulauantain nakkikioskin jonossa on ehkä tapana. Tämä on jo sinällään huolestuttavaa. Yksikin ihminen, joka on valmis ajamaan poliittisia tai maailmankatsomuksellisia tavoitteitaan väkivalloin on Suomessa liikaa. Päihtymys ei tässä tapauksessa ole lieventävä asianhaara. Mikä minusta kuitenkin on itse tapahtumaakin huolestuttavampaa, on se tapa, sävy ja sisältö, jolla asiaan on sen jälkipuinnissa tartuttu.

Kuten arvata saattaa, keskusteltu on. Lueskelin aikani kuluksi lähinnä Uuden Suomen Puheenvuoro-palvelussa asiasta kirjoitettuja blogeja ja niiden kommenttiketjuja. Lisäksi tuli availtua Facebookiin jaettuja linkkejä. Silmiinpistävintä oli "keskustelun" lähes täydellinen polarisaatio, ja omiin leireihin kaivautuminen. Keskusteluissa puitiin paitsi siitä, kumman poliittisen laidan ääriliikkeet ovat pohjimmiltaan syyllisiä, myös esimerkiksi sitä, miksi maahanmuttajien tekemät raiskaukset eivät saa vastavaa mediahuomiota. Useat sielut kokivat tärkeänä myös vertailla toissapäiväistä puukkosankaria Suomen sisällissotaan, Hitleriin, Staliniin, DDR:ään, Kiinaan, Maoon, Saksaan, ja niin edelleen, ja niin edelleen. Keskeisintä tuntuikin olevan oman viiteryhmän puolustelu, ja toiseudeksi koetun porukan, mikä se sitten ikinä olikaan, syyllistäminen. Muutamaankin kertaan teki mieli muistuttaa, kun se tuntui niin helposti unohtuvan. Ihmistä. Lyötiin. Puukolla. Poliittisessa. Tilaisuudessa. Suomessa. Keskiviikkona.

Liian monta täysin luokatonta keskusteluketjua läpi kahlattuani mieleeni nousi muutama kysymys, jotka nyt haluan nostaa esiin. Ensimmäinen on suunnattu tapahtumasta, sinänsä oikeutetusti, suivaantuneelle vasemmistolle. Kyllä, juuri heille, joiden tilaisuuteen nyt tunkeuduttiin, ja joiden koskemattomuutta ja sananvapautta yritettiin loukata.

Kysymys kuuluu: Mikä Jyväskylän tapahtumissa todistaa, että äärioikeiston toiminta Suomessa on järjestäytynyttä ja muodostaa valtakunnallisen turvallisuusuhan? Mikä siinä, että muutama kappale sekopäitä riehuu puukkojen kanssa, todistaa, että näiden sankareiden takana on järjestelmällinen ja organisoitu toiminta? Ei, en hyväksy tätä puukkoepisodia millään tasolla, ja vastaavaa toimintaa ei Suomeen todellakaan kaivata. En halua myöskään vähätellä tilannetta. Kysymys johtuu paitsi uteliaisuudestani, myös siitä, etten ole siihen internetin perusteella hyvää vastausta saanut.

Vaikka tapaus on kokonaisuudessaan pelkästään tuomittava, on syytä kuitenkin myöntää, ettei se ollut operaatio, jonka toteuttaminen väistämättä vaatisi taustalleen laajan organisaation, jota ajaa järjestäytynyt poliittinen radikalismi. Toisaalta, se, että hyökkäyksen toteutukseen riitti muutama, hieman naukkaillut, väkivaltaan taipuvainen kaveri, jotka vihaavat vasemmistonuoria, ei silti tee tästä missään määrin hyväksyttävää tai oikeutettua. Väkivaltaa "politiikan" välineenä ei pidä hyväksyä, ei missään muodossa. Silti rohkenen kysyä: Mitä kaikkea toissapäiväisten tapahtumien pohjalta on oikeutettua päätellä?

Toinen kysymykseni on suunnattu Perussuomalaiselle puolueelle, ja ennen kaikkea sen johtohahmoille, jotka toki tuskin tekstejäni lukevat. Se kuuluu yksinkertaisuudessaan näin: Mitä vittua? Mikään ei viittaa siihen, että Jyväskylän tapahtumilla olisi mitään tekemistä Perussuomalaisten puolueen kanssa. Ei mikään. Silti puolueen varapuheenjohtajan oli aivan pakko avautua Facebookissa "hieman" kyseenalaisella tavalla. Ensimmäinen kerta olisikin voinut mennä varomattomuuden, tahallisen väärinymmärryksen tai vaikka humalan piikkiin, mutta viimeistään toisella lausunnollaan kansanedustaja Eerola teki mielipiteensä varsin selväksi. Ihan oikeasti, otetaan kertauksen vuoksi vielä kerran: Ihmistä. Puukotettiin. Poliittisessa. Tilaisuudessa. Ei tämmöistä saa, voi tai pitäisi pystyä vääntämään osaksi poliittista peliä ja eri tavalla ajattelevien poliitikkojen mustamaalausta. Kysynkin nyt: Miksi perussuomalaisten johto ei selkeästi irtisanoudu tällaisesta väkivallasta, siitä huolimatta, ja toisaalta nimenomaan sen takia, että se kohdistuu heidän poliittiseen vastavoimaansa. Miksi Eerolan harrastama terrorismin kanssa flirttailu saa ilmatilaa, ja vastaavasti esimerkiksi puheenjohtaja Soini ja eduskuntaryhämn puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner pysyvät hiljaa?

Lähes jokaisen tapaukseen liittyvän bloggauksen ja niiden kommenttiketjujen lukeminen on aiheuttanut minussa lähinnä pahoinvointia. Olen nähnyt pelkkää mustavalkoisuutta ja äärimmäisyyttä. Juoksuhaudat on kaivettu ja varmistimet poistettu. Se on me vastaan muut, ystävät vastaan viholliset, oikea vastaan väärä. Aivan kuin netti-Suomi olisi sotatilassa. Ajattelenko minä jotenkin väärin, kun olen huolissani ennen kaikkea siitä, että jotkut ihmiset näemmä näkevät poliittisten ongelmien ratkeavan vastakkainasettelun jyrkentämisellä ja väkivallalla. Ei kai tässä auta kun toivoa, että netin riehujat edustavat ainoastaan häviävän pientä, mutta hemmetin äänekästä vähemmistöä.

Herra ja rouva jumala, en minä tuollaiseen maahan halua palata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti