lauantai 10. elokuuta 2013

Venaile rauhassa - me ei tiedetä

Kerronpa teille pienen tarinan junamatkailusta. Tarkoituksenani oli matkustaa junalla viikonlopuksi Turusta Helsinkiin. Lipun ostin näppärästi VR:n nettikaupasta, ja tilasin toimituksen kännykkääni, johon piljetti ei tosin koskaan saapunut. Eipä mitään, ajattelin. Sattuuhan näitä. Onneksi pääsin töistä sen verran aiemmin, että saatoin hyvin hakea lipun asemalta.

Kävellessäni asemalle huomasin tien varressa halpabussiyhtiö Onnibussin linjurin, joka näytti tekevän lähtöä loppuunmyytynä kohti Helsinkiä. Kohautin olkapäitäni. Halpa ehkä, ainakin ensimmäisille varaajille, mutta hitaampi ja epämukavampi. Kyllä minä vähän voin maksaa siitä, että saan tasaisen ja ilmastoidun kyydin, internet-yhteyden sekä sähköä kannettavalleni. Noh, paskat. Olisi pitänyt arvata, että kyseessä oli jonkinlainen enne.

Asemalla paljastui, että koko rantaradan liikenne oli täydellisen sekaisin. Helsingistä tulevat junat olivat myöhässä vähintään puoli tuntia, ja juna, jonka oli pitänyt suunnata kohti Helsinkiä tuntia aiemin, teki vasta lähtöä raiteella. Noh, oma junani oli näyttötaulun mukaan lähdössä ajallaan, joten huoli pois. Pakko tosin myöntää, että tässä vaiheessa aloin jo aavistella pahinta.

Vian syy oli ilmeisesti jonkinlainen ohjainlaitevika jossain Kirkkonummen ja Inkoon suunnalla. Voisin kirjoittaa kokonaan toisen tekstin siitä, kuinka järkevä on järjestelmä, jossa yhden komponentin rikkoontuminen halvaannuttaa kokonaisen rataosan liikenteen, mutta ei mennä siihen nyt. Oletetaan, että näin nyt vaan käy välillä, ja keskitytään siihen, miten rakas monopolimme tilanteen hoitaa, kun paska on jo niin sanotusti housuissa.

Sain lunastettua verkkokaupan toimittamatta jättäneen lipun tiskiltä, ja kysyin saman tien, myöhästyisikö myös juna, jolla minun piti lähteä, ja jos kyllä, kuinka paljon, ja millon asiasta aiottiin kertoa. Lipunmyyjä vastasi, ettei tiedä. Kysyin vielä, että mikäli juna myöhästyy esimerkiksi tunnin, kerrottaisiinko asiasta kerralla, vai pikku hiljaa minuutin – kahden välein. Olisi näet kiva ehtiä vaikka hakea kaupasta jotain syötävää. Vatsaa kurni ikävästi, sillä en ollut ehtinyt syödä kiiruhdettuani töistä suoraan junaan. Lipunmyyjä vastasi, ettei tiedä, eikä minun housuissani uskaltaisi lähteä kauppaan. Uskoin häntä.

Ehdin jo yllättyä, kun junani kuulutettiin täysin ajallaan. Lukuisat matkustajat siirtyivät valmiiksi asemalaiturille. Junan lähtöaika tuli, mutta junaa ei näkynyt. Kului minuutti, ja muutama päälle. Siinä vaiheessa automaattinen kuulutus kertoi junan myöhästyvän arviolta 12 minuuttia. Tein nopean laskutoimituksen, enkä uskaltanut riskeerata, vaan jäin odottamaan. 12 minuuttia kului, ja junan kuulutettiin toiseen kertaan saapuvaksi. Junaa ei tosin näkynyt, vaan taulun kellonaika siirtyi viisi minuuttia eteenpäin.

Kolmannen kuulutuksen jälkeen juna lopulta saapui, korvattuna romanttisella sinisellä kalustolla, ja liikkeellekin päästiin, lopulta reilu 20 minuuttia myöhässä. Junassa kaiuttimen sekava mumina ilmoitti meidän olevan myöhässä (kiitos tiedosta!) ja pysähtyvän jostain syystä parilla ylimääräisellä asemalla. Kun konduktööri tarkasti lippuani, kysyin, paljonko myöhästyisimme lisää matkan aikana. Minulla ja kenties muutamalla muullakin oli jatkoyhteyksiä, ja myös junamatkan jälkeistä elämää, jota olisi nyt pitänyt aikatauluttaa uudelleen myöhästymisen takia. Hän ei osannut vastata.

Kun olimme seisseet ensimmäisellä asemalla 20 minuuttia odottamassa vastaantulevaa junaa, päätin, että nälkäni on ylittänyt ravintolavaunun riistohintojen tason, ja siirryin nauttimaan juustoruisleipää. Juuri muuta ei olisikaan ollut tarjolla - varakalusto, katsokaas. Ravintolavaunussa notkuessani junan nuori konduktööri tuli heittämään vitsiä ja yritti löytää asiast positiivisiakin puolia. Tämänhän voi ottaa elämysmatkana. Kalusto 1960-luvulta, ja matka-aikakin kohta sama kuin silloin muinoin, kun rantarata avattiin – neljä tuntia. Koska minulla ei ollut varsinainen kiire minnekään, saatoin yhtyä ajatukseen. Veikkaan tosin, että esimerkiksi kovinkaan moni Karjaalta kyytiin nousseista lomilleen matkaavista varusmiehistä tai junan työmatkalaisista ei olisi ollut samaa mieltä. Ravintolavaunussa jutellessani opin myös, että konnareiden työsuhdekännyköiden oletussoittoääni on R.E.M:n Losing my Religion. Selkeästi aika raskas päivä olla VR:llä töissä.

Kuten jo aiemmin totesin, annetaan teknisten seikkojen olla tällä kertaa. Minulla ei ole komptetenssia arvioida, onko järkevää että turvajärjestelyt yhden maan tärkeimmän ratayhteyden varrella on rakennettu siten, että yhden osan hajoaminen halvaannuttaa koko liikenteen. Oletetaan siis, että näin voi käydä, vaikka asiat hoidettaisiin kuinka hyvin. Ei kyse minusta muutenkaan ole yksittäisten myöhästymisten syistä, vaan ihan yleisesti koko firman asenteessa. Kaikki junalla matkustavat tietävät, että ongelmat ovat jatkuvia. Ainoa mikä pysyy, on VR:n totaalinen ylimielisyys asiakkaita kohtaan ja haluttomuus (tai kyvyttömyys) tehdä asioille mitään.

VR:n toiminta muistuttaa minusta pelottavan paljon koko valtiokoneiston meininkiä. Yleinen asenne on, että asiat liukuvat kohti huonompaa, mutta kukaan ei ole kiinnostunut muusta kuin helpoista, tosin kosmeettisista pikkukorjauksista. Kaikki yrittävät nauttia saavutetusta tilanteesta niin pitkään kuin se suinkin on mahdollista, vaikka tietäisivät lopputuloksena olevan vain tilanteen romahtamisen. Mitä puuttuu, on joku, jolla olisi visio siitä, miten asiat saataisiin paremmaksi, oikeaa rohkeutta tarttua toimeen, ja myös tahtoa vaatia tulosvastuuta muutenkin kuin vain seuraavan kvartaalin rahojen suhteen. Mutta ei, business as usual, koska kaikki muu on niin kovin vaivalloista.

Aivan aidosti: jos mikä tahansa vapaiden markkinoiden yritys toimisi samoin, se olisi jo konkurssissa, tai vähintään sen johto olisi pistetty ulos moneen kertaan. Tässä tapauksessa asiakkaat eivät voi edes täydellisesti äänestää jaloillaan. Ei ole toista junayhtiötä, ja lisäksi VR:n takana on Suomen valtio. Missä siis luuraa se paljon puhuttu valtion omistajanohjaus? Onko tällainen toiminta, jatkuvat ongelmat ja hällä väliä -asenne omistajan mielestä ihan ok? 

Koska haluan edes yrittää olla rakentava, listataanpa muutamia asioita, joita olisi syytä muuttaa. Jätetään jälleen kerran se tekniikka hieman sivummalle, mutta kenties jonkun olisi silti syytä selvittää, miten järjestelmä rakennetaan vähemmän virheherkäksi. Yhden komponentin leviäminen ei saa halvaannuttaa koko liikennettä. Jos se vaatii vuorovalien harventamista tai lisähenkilökuntaa, niin sitten vaatii – laatu saa maksaa. 

Tiedottakaa ihmisille. Myöhästymisen sietää paljon paremmin, jos siihen ei liity jatkuvaa epätietoisuuden tunnetta siitä, miten kauan missäkin jälleen kerran kestää. Te tiedätte, missä junat kulloinkin liikkuvat. Te tiedätte, miten kauan mikäkin suunnilleen kestää. Te tiedätte, missä pullonkaulat ovat. Eli te pystytte laskemaan, ja kertomaan ihmisille suhteellisen tarkkoja aikamääreitä, jotta jokainen voi järjestää omaa tilannettaan parhaansa mukaan. Jos teillä ei ole ihmisiä, jotka ehtivät tätä tehdä, palkatkaa niitä. Se on asiakaspalvelua, eikä ihmisiä haittaa maksaa siitä. Lopettakaa kahden minuutin välein toistuvien automaattikuulutusten taakse piiloutuminen. Hyvää tiedottamista on kertoa kokonaisuus, ei toistuvasti sitä, että edelleen ollaan myöhässä. 

Ja valtion puolelta. Uskaltakaa olla omistaja. VR:n johtotehtävät eivät ole mitään palkkiovirkoja. Jos hommaa ei saada toimimaan, johtoa vaihtoon. Ehkä jostain löytyisi joku, joka oikeasti haluaa ja kykenee saamaan asioihin muutosta.

Noh, sellainen junamatka tällä kertaa. Koko toiminta oli jotenkin niin koomista, että mieleni teki lähinnä nauraa. Pakko tosin myöntää, että huumorintajua koetteli hitusen verran se, että vielä kolme kuukautta sitten olisin tehnyt vastaavan seikkailun viisi euroa halvemmalla, kiitos VR:n silloisen ”joustamattoman hinnoittelun”. Ja minulla on sentään opiskelijakortti. Kyllä laadukkaasta palvelulsta on ilo maksaa!

Kiitämme: Konduktööriä, joka hyvin epäsuomalaiseen tapaan ei antanut työrintaman totaalisen perseyden pilata omaa huumorintajuaan. Moitimme: Noin kaikkea muuta. Kokonaisuutena: Ei jatkoon. Vaihtoon joko johto tai valtio-ohjaus ja tilalle joku, joka viitsii edes yrittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti